Amy/Bradly

[mulla vai? ]

"no.. suurinpiirtein kyllä.. että.. alkaa joo tuhauttaa ettei löydy ketään mukavaa.." Amy mumisi ja kuunteli sitten Bradlyn selityksiä. "no mut.. eiks se mee niin että jos suhde on oikeasti täynnä aitoja tunteita ja rakkautta yms. sen pitäisi toimia, vaikka mikä olisi? Sillon se vika ei oo siinä, ettei näkis tarpeeks tai jotain muuta.." tyttö sanoi vähän hämillään omista puheistaan. Hän ei ollut sellaista kokenut, paitsi ehkä kerran, mutta poika oli no.. pettänyt häntä joka tapauksessa ja murtanut hänen sydämensä. eis itä halunnut muistella..

"joo, mä oon välillä vähän utelias ihminen, anteeksi siitä, tukit vaan suuni jotenkin jos alkaa ahdistaa.. Tai sitten sanot vaan päin naamaa.. Kaikki käy.." Amy sanoi harteitaan hieman kohauttaen ja katsoi Bradlyyn. "mutta silti, sinä olet mukava poika, ja uskon kyllä että sinullekin löytyy se omasi vielä jonain päivänä, jokaiselle on oma sielunkumppaninsa.. Ainakin näin sanotaan.." Amy naurahti ja näperteli hieman kaulakoruaan siroilla sormillaan. "ja jos nyt näin kämppiksenä sanon, et ole yhtään hullumman näköinenkään.. Itseasiassa, olet kovinkin hyvännäköinen.. Kämppiksen mielipide.." tyttö sanoi ja hymyili tuolle vähän ehkä huvittuneestikin. "ehkä minullekin vielä löytyy se joku joka ei hakkaa minua tai petä tai mitään muutakaan.. Arvostaa minua ujona omana itsenäni." Tyttö sanoi päättäväisesti ja hymyili.

Amyn mumina sai Bradlyn vilkaisemaan toista myötätuntoisesti. ''Kyllä sä varmasti joskus, eihän nyt kellekkään voi olla varattuna vaan loputtomasti toinen toistaan paskempia miehiä'', Bradly totesi toiselle yrittäen parhaansa mukaan lohduttaa toista sanoillaan. ''Niin kai, oon mäkin niin kuullu sanottavan mut.. no niin, ehkä mä sit tosiaan en oo vaan löytäny sitä oikeeta vaikka niin oon koko ajan luullu'', Bradly selitti toiselle olkapäitään kohauttaen, pudistaen sitten pienesti hymähtäen toiselle päätään hymyillen aavistuksen. ''Eäh, en ahdistu kovin helposti, ei siis mitään hätää. Jos oikeesti saat mut syystä tai toisesta ahdistumaan, tuut kyllä huomaa sen'', tuo jatkoi naurahtaen pieni virne kasvoillaan, sen sitten sulaessa ihan vain hieman hämmentyneeseen hymyyn toisen kehuja kuunnellessa.

''Toivottavasti, ja uskon et sullekkin löytyy sellanen vielä jostain, sellanen jonka ansaitset. Oot hieno nainen Amy'', tuo vastasi toiselle rohkaisevasti, naurahtaen sitten toisen puhuessa hänen ulkonäöstäänkin. ''Aijaa? No kiitos, kai. Samoin sä, kämppiksen mielipide'', tuo vastasti täsmälleen samalla tavalla toiselle, nyökäten sitten kuin kertoakseen niin olevansa samaa mieltä Amyn kanssa siitä, että löytäisi kyllä jonkun.

[yritin nyt jotain kirjotella ]

Amy kohautti harteitaan ja punastui sitten hieman Bradlyn sanoista. "kiitos.." Tyttö sanoi pehmeällä äänellä ja näpräsi vähän hiuksiaan. "mitäs tässä nyt sitten..? Ollaan syöty ja höpötetty ja niin edelleen..?" Amy sanoi katsoen Bradlyä suoraan silmiin. "tuota juotko sinä..? Siis.. Alkoholi-juomia..?" Amy kysyi ja kohotti kulmaansa. "voisi ehkä ottaa sinne mökille jotakin.. Jos.. Haluat..?" Tyttö jstkoi ja kohautti harteitaan vähän mietteliäänä. "onkohan siellä polttopuita saunaan...?" Tyttö pohti sitten ääneen ja puri vähän huultaan. Hän kohautti sitten jälleen vähän harteitaan ja katsoi taas Bradlyä kysyvästi. Anyn oli kyllä myönnettävä, poika oli oikein komea ilmestys, ja paljin mukavempi kuin hänen tuntemansa pojat. Kaikki he juoksivat vain yhden asian perässä ja yrittivät uida liiveihin. Ei sellaista jaksa kuitenkaan jatkuvasti, tällainen on ihan mukavaa vaihtelua, kohtelias ja mukava poika seurana soluasunnossa, hyvä huumorintaju ja musiikkimaku, ei ainakaan tule tylsää.

[anteeks tää lyhyys ja kestäminen vastaamisessa ]

Amyn kysymykset saivat Bradlyn kohauttamaan olkapäitään tietämättömänä. ''Jaa-a, varmaan me sit vaan ootetaan et se muuttoauto tuo loput tavaroista jossain vaiheessa et päästään kalustamaan tää asunto loppuun ja..'' Bradly selitti, joutuen sitten keskeyttämään vastauksensa kulmiaan aavistuksen yllättyneenä ja huvittuneena kurtistaen. ''Toisinaan joo, et otetaan vaan jos haluut. Ja noista polttopuista en osaa sanoa, sun pitäs varmaan kysyy sitä joltain?'' Bradly sitten jatkoi mietteliäänä.

"siis on siellä varastossa pölkkyjä mutta ne pitää pilkkoa.. Enkä minä sinua viitsisi töihin laittaa.." Amy selitti ja rapsutti kaulaansa hieman. "mutta siis joo.. Pitää ostella sitten viikonloppuna.." Tuo jatkoi ja asteli suuren ikkunan eteen, istuen siihen ja vetäen jalat rintaansa vasten. "hei, minä käväisen ulkona kävelemässä" Amy sanoi ja asteli sitten ulos.

Puolen tunnin päästä, Amy rynni sisälle, etsi Bradlyn käsiinsä heittäytyi pojan syliin ja painoi huulensa tuon huulille. Hetken päästä tyttö vetäytyi ja pyyhkäisi hieman huuliaan. "anteeksi.. Näin... Sen eksäni.. Se.. Suuteli minua.. Minä vain.. Halusin sen pois.. E-enkä keksinyt muuta.." Amy mutisi.

Amyn selitykseen Bradly vastasi aavistuksen huvittuneella naurahduksella, jota korosti vielä päänsä pikaisella pudistuksellakin. ''Ei puiden pilkkominen oo työtä, oon mies talossa eli periaatteessa se ois joka tapauksessa mun tehtävä. Pilkon kyllä ne puut, oon mä puita ennenki pilkkonu'', Bradly selitti toiselle rauhallisesti, nyökäten sitten myöntyvästi toisen jatkolle katseensa taas eksyessä seuraamaan toista tuon kävellessä yhden niistä olohuoneen suurien ikkunoiden eteen. ''Okei'', tuo sitten vastasi lyhyesti toiselle tuon kertoessa meneväns käymään ulkona kävelemässä.

Amyn ollessa kävelemässä, muuttoautonkin onnistui vihdoin ja viimein löytää perille. Auton jätettyä muuttokuorman osittain pihamaalle, osittain keskelle olohuonetta, oli Bradly ajankuluksi jo alkanut sitä järjestelemään paikoilleen aloittaen omasta huoneestaan. Vaatekaapit, puiset yöpöydät ja samaan sävyyn taittava hyllykkö olivat jo paikoillaan etuoven avautuessa melko äkisti, saaden Bradlyn kävelemään jo Amya vastaan valmiina kysymään mitä oli tapahtunut.

Kovin montaa askelta hän ei kuitenkaan kerinnyt ottamaan Amyn sitten jo heittäytyessä yllättäen syliinsä painaen huulensa erittäin hämmentyneen Bradlyn huulille. Mitään muuta tuo ei osannut vastaukseksi siitä yllättyneisyydestään vastata kuin kietoi vain kätensä ujosti toisen hartioille.

''Tuota, joo, ei se mitään.. Vähän kyllä yllätit, mut ei se.. ei se haittaa, kiva jos olin avuks ja niin.. se muuttokuorma saapu, oon tässä laittanu omaa huonettani. Mattoo ja koriste-esineitä ja tauluja ja sellasia lukuun ottamatta tää on jo valmis. Miltä näyttää?'' Bradly kysyi toiselta selitellen, yrittäessään edelleen toipua hämmennyksestään.

Ei Amyn suudelma ollut paha, ihan kivalta se oli tuntunut, vähän vain.. yllätti, lievästi sanottuna. Olisi Bradly voinut toista itsekin suudella, mutta ei hän enää kehtaisi. Ja olihan Amykin sanonut syyksi eksänsä näkemisen, ei sen, että oikeasti olisi nimenomaan Bradlya halunnut suudella..

Amy oli hämillään, Bradlyn huulet tuntuivat paremmalta kuin hän olisi osannutkaan kuvitella. "a-anteeksi.. Olisi pitänyt vain pestä suuni ja hampaani huolella.." Tyttö sanoi hiljaa ja haroi punaisena hiuksiaan. Vaaleanruskea tukkaisen tytön sydän takoi edelleen ja kuunnellessaan Bradlyä, lähes puolet tuon sanoista menivät ohi. Toisesta sisään toisesta ulos. "öm joo kuulostaa hyvältä" Amy sitten vastasi hämillään ja tuijotti hölmistyneen suloisena eteensä, posket edelleen punaisena.

"niin koriste-esineitä.. Ööm.. Minulle käy mikä vain.. M-minä.. A-anteeksi kamalasti... Minä.. En tiedä miksi tein niin.. En.. En olisi saanut sillä tavalla vain h-hyökätä kimppuusi ja suudella tuolla lailla.." Tyttö hysterisoi ja selitti varmasti enemmän käsillään kuin suullaan. Hän kohotti katseensa Bradlyyn yrittäen jatkaa sanomisiaan jotekin mutta tyttö ei saanut sanaa suustaan, suudelman tuntu oli edelleen hänen huulillaan ja se tuntui.. No... Mukavalta, pitkään aikaan. "m-minä.. Anteeksi.. En ihan oikeasti tiedä.. M-mitä minä.. T-tein... O-olen pahoillani..." Amy änkytti ja huoahtaen nojasi seinään, painaen käden otsalleen.

Amyn hiljainen puhe sai Bradlyn taas havahtumaan ajatuksistaan hereille ja pudistelemaan pienesti päätään. ''Ei se haittaa, oikeesti'', Bradly sitten kiirehti sanomaan Amyn haroessa hiuksiaan, nyökäten sitten toisen aavistuksen hämmentyneenoloiseen vastaukseen tytön tuijottaessa häntä hölmistyneenä. Näinköhän Amy oli edes tajunnut mitä hän oli puhunut.. No, ei sillä niin väliä, ei hän joka tapauksessa ollut mitään tärkeää sanonut.

Amyn hysteerinen selitys sai Bradlyn kurtistamaan aavistuksen kulmiaan ja kohottamaan lopulta toisen kätensä ilmaan rauhoittaakseen Amyn. ''Shh, rauhassa Amy, ihan oikeesti, ei se haittaa'', tuo jatkoi yrittäen rauhoitella tilannetta toisen huitoessa käsillään. ''Jospa nyt vaan keskityttäs tähän sisustamiseen, saisit säkin muuta ajateltavaa'', Bradly vielä jatkoi rauhallisesti, virnistellen pienesti kuin rentouttaakseen tilanteen.

Amyn olisi ehkä salaa tehnyt mieli suudella Bradlyä uudestaan muttei kuitenkaan kehdannut. Bradlyn sitten vielä virnistäessä, Amy tunsi tavalla tai toisella mahassaan muljahtavan. "no.. Tuo sinun virnuilusi.. Ei nyt ainakaan.. Helpota asiaa.." Tyttö totesi hiljaa ja pyöritteli hiussuortuvaa sormissaan. "n-noh.. Öm.. Miten sinä nyt sitten haluaiait tätä?" Kysyy ja kumartuu kstsomaan jonkun kasassa olevan pöydän kokoamisohjeita. "osaatko sinä tällaiset..?" Tyttö kysyi ja katsoi olkansa yli Bradlyyn edelleen kumartuneena. "minä olen aika.. Surkea.." Amy sanoi ja laski katseensa takaisin kokoamisohjeeseen. Hän pudisti päätään, vaalean ruskeat hiukset heilahtaen pehmeästi ja suoristautui kumarasta, kääntyen ja katsoen Bradlya suoraan silmiin. "m-mistä a-aloitetaan?" Amy kysyi ujosti ja tunsi poskiensa muuttuvan hitaasti punaiseksi, eikä hän voinut mitään sille että puri huultaan.

Amyn hiljainen toteamus sai Bradlyn kohottamaan molempia kulmiaan aavistuksen hämillään. ''Sori'', tuo sitten hymähti pahoitellen ja yritti vakavoitua, vaikkei pystynytkään olemaan hymyilemättä. Tuntui oudolta edes ajatella, että hänen virnuilunsa aiheuttaisi yhtään mitään yhtään kenessäkään, mutta kai se sitten aiheutti kerta Amy niin sanoi, kai hän itse tiesi paremmin mitä mistäkin seurasi hänen näkökulmastaan katsoessa..

Amyn seuraavan kysymyksen myötä Bradly kohotti taas toista kulmakarvaansa tajuamatta mitä Amy 'tällä' kysymyksessään tarkoitti, kunnes kohautti sitten olkapäitään sen merkiksi ettei hän tiennyt miten haluaisi yhtään mitään, nostaen samalla katseensa edessään olevista tavarapinoista hetkeksi Amyyn itseensä. ''Suurinpiirtein, voin mä ainakin yrittää jos ei muuta ja hei, ei se mitään, ei kaikkee voikkaan osata, oot hyvä sit jossain muussa'', Bradly totesi toiselle rauhoitellen pieni hymy huulillaan, alkaen sitten välittömästi selaamaan kokoamisohjetta siihen kunolla keskittyen ensimmäisen palan laatikosta löydettyään huuliaan mutristellen miettiessään kuinka pala tulisi seuraavaan, välillä kokoamisohjetta vilkuillen.

''Jos tuota, hmm, jos vaikka, jaksatko siirtää tuota sohvaa yksinäs vai tuunko auttaa sua? Mietin sitä tohon yhteen nurkkaan, sais sit telkkarinkin sijotettuu niin ettei aurinko paistas suoraan siihen tai ois ikkunan eessä'', Bradly selitti toiselle aloittaessaan ruuvaamaan ensimmäisiä osia toisiinsa ristipäämeisselillä, sovittaen jo seuraavaa palaa edellisiin.

Bradlyn huomautus meni täysin Amyltä ohi, kun hän jäi tuijottelemaan pojan vartaloa tuon kumarrellessa rakennuspuuhien parissa. "ööh... ööh.. täh?" Amy sanoi sitten punastuen hieman. Hän oli kai aina ollut heikkona tee-se-itse-miehiin, ainakin jollain tasolla. Se oli jotenkin.. Kiihottavaa. "A-anteeksi, en kuullut.." Amy sanoi hieman nolona ja kyykistyi vielä Bradlyn viereen katsomaan kokoamisohjetta. "Ei näistä voi tajuta mitään.." Amy mutisi ja suoristautui jälleen ylös. Hän riisui hupparinsa hitaasti, mietiskellen samalla, saaden kai riisumisen näyttämään hieman liian eroottiselta. Tyttö pudotti hupparin tuolin selkämykselle ja laski kädet lantiolleen. "niin.. siis.. voinko auttaa jotenkin?" Tyttö sanoi hieman nolona ja silitti hieman Bradlyn päätä, nauttien tuon hiuksien kosketuksesta sormiensa välissä. "ui.. sinulla on kivan pehmoiset hiukset.. harvinaista" tyttö sanoi ja jatkoi hipeltämistään muuttuen sitten hitaasti punaiseksi. Amy laski kätensä ja puraisi huultaan. "anteeksi.."

''Tuosta sohvasta vaan puhuin, et jaksatko siirtää sen yksin vai autanko'', Bradly totesi Amylle tuon ollessa syystä tai toisesta kykenemätön keskittymään Bradlyn puheeseen, pienesti jopa huvittuneena hymähtäen. ''Mut jos mä sit vaan siirrän tuon sohvan yksin ja keksin sulle jotain vähemmän keskittymistä vaativaa tekemistä, voisit vaikka käydä läpi kaikki nuo pahvilaatikot ja järjestellä niistä löytyvät tavarat sen mukaan mihin huoneisiin ne tulee. Jos et tiiä mun tavaroista, kysy, okei? Ja ei se haittaa, sulla on varmasti paljon mietittävää, ymmärrän kyllä'', Bradly jatkoi rauhoittelevasti hymyillen, nousten sitten etsimään vasaraa eteisen kaapista, minne sen oli muistaakseen jättänyt jo ensimmäisenä iltana.

Vasaran löydettyään Bradly palasi istumaan olohuoneen lattialle tarkastelemaan kokoamisohjetta, pudistellen samalla pienesti päätään Amyn mutinalle. ''Voi näistä'', tuo vastasi lyhyesti ottaessaan käteensä yhden puutapeista, jonka hakkaisi vasaralla paikoilleen. ''En tiiä pystytkö tässä oikeestaan muuten ku et annat sen mitä pyydän, tiiätkö mitä tarkottaa kaksmillinen tai neljämillinen jos sanon niin?'' Bradly kysyi toiselta häneen kääntyen, kurtistaen kulmiaan aavistuksen hämmentyneenä toisen silitellessä hänen päätään.

''Kiitos, kai, ja ei se mitään, voisit tosin seuraavalla kerralla varottaa vähän jos tekee mieli hipellellä mua'', Bradly ilmoitti toiselle naurahtaen, palauttaen katseensa takaisin kokoamisohjeeseen, jota noudattamalla päätyi ruuvaamaan muutaman ruuvin paikoilleen.

"Niin anteeksi olen omissa ajatuksissani.." Amy sanoi ja siirtyi aluksi siirtelemään omia viimeisiä tavaroitaan huoneeseensa ja järjesteli niitä jotenkin järkevästi. Hän seisoskeli huoneessaan ja katseli järjestystään. Viininpunainen päiväpeittokin oli pesty kotona, ihanaa!

"Niin.. Mmh.. Mitenkä haluaisit sinun tavaroitasi? Vai vienkö niitä vain huoneeseesi?" Amy kysyi ja katsoi Bradlyä hieman kysyvästi. Hän piti käsiään puuskassa rinnallaan joka korosti muutenkin hyvin varustettua rintamusta. "Vai laitoanko tavaroita tähän olkkariin? Autan ainua sitten siirtämään sohvaa jos haluat.." Amy mutisi ja rapsutti kaulaansa hieman.

Tytön posket muuttuivat hieman punaisiksi kuullessaan Bradlyn huomautuksen. "J-joo.. Olen pahoillani.. Ei minun ole tarkoitus lääppiä.. Minä.. Kaipaan vain ehkä jotain läheisyyttä.. Anteeksi." Amy totesi, sillä päätteli sen olevan ihan hyödyllistä selittääkin mistä moinen saattoi johtua. "Anteeksi vielä.."

//anteeks kamalasti kun kesti. Oon ollu työssäoppimis jaksolla ja oon ollu aika väsyny iltasin kun työpäivät loppuu 21:00 ja pe ja la 22:45 ni oon ollu vähän väsy. Sori!

//pyh ja pah, miun vastaamisessa kestää, ei siun, todellakaan ymmärrän kyllä enkä todellakaan vaadi vastailee joka päivä ku miekää en siihen pysty

''Ei mitään, ei tässä mitään vakavaa oo tapahtunu et ei haittaa yhtään'', Bradly vastasi Amylle rauhoitellen ennen kuin tyttö sitten jatkoi jo matkaansa todennäköisesti omaan huoneeseensa, Bradlyn itsensä jäädessä edelleen olohuoneen lattialle istumaan sitä sohvapöytä kokoamaan. ''Jaa-a, jos vaan viet ne sinne mun huoneeseen ja jätät vaikka siihen lattialle nii laittelen niitä sit paikoilleni kuhan itekkään tiiän mihin'', tuo vastasi toiselle pienesti virnistäen, kohauttaen sitten kevyesti olkapäitään toisen jatkolle.

''Ihan miten vaan ite haluut tehä, annan sulle vapaat kädet päättää miten toimit'', Bradly jatkoi nostaessaan jo valmiiksi kokoamansa neliön pystyasentoon lähteäkseen siitä rakentamaan itse pöytää. ''Ei haittaa, en ottanu sitä lääppimisenä, ihmettelin vaan ku en oo tottunu siihen et tultas silittelee tuosta noin vaan, ilmeisesti mun pitää nyt yrittää tottuu siihen nii ei tarttee pyydellä koko ajan anteeks'', Bradly naurahti toiselle painaessaan tukikehikkona toimivan laudan paikoilleen kokoamisohjetta taas vilkaistuaan jatkon suhteen.

Amy alkoi siirtämään Bradlyn tavaroita tuon huoneeseen ja hyräili hiljaa itsekseen samalla pehmeällä ja kauniilla äänellä. Kun hän oli saanut tuon tavarat laitettua tyttö palasi olohuoneeseen, hän mietti hetken mutta käveli kuitenkin sohvan luokse, siirsi sitä hieman kokeillakseen. "saan tämän siirrettyä hyvin, ei se olekaan niin painava.. Mihinkä laitan tämän?" Tyttö kysyi, sillä tosiaan tahtoi olla avuksi, ettei Braldy-raukan tarvitsisi itse tehdä kaikkea.

Hän istui hetkeksi pojan viereen ja katseli tuon aikaansaannosta pöydän kanssa. "hmm.. Onneksi tässä huoneistossa on mies.. En olisi varmasti itse saanut tuota ikinä kasaan.. Olen niiiin urpo näiden kaikkien ohjeiden ja muiden kanssa.. Luojan kiitos olet täällä!" Hän sanoi ja hymyili Bradlylle. "tuota.. minä.. siitä suudelmasta vielä.. sinulla on.. todella pehmeät huulet.." Amy totesi muuttuen hitaasti ja varmasti punaisemmaksi kuin punainen paprika, jos se oli mahdollista. Hän puri huultaan aavistuksen ja näperteli vaalean ruskeiden hiustensa latvoja. "sori.. Aika random.." hän sanoi vielä ja kohautti lähes paljaita harteitaan, jos topin olkaimia ei lasketa.

//Anteeks taas hirmusesti kun on kestänyt! Huih! Toivottavasti ei kauheesti ainakaan haittaa!! :oo

//hei, ei se mitään, miullaki :'d ei siis todellakaan haittaa, toivottavasti miunkaa hidas vastailu ei haittaa

Amyn hiljainen hyräily kuului juuri ja juuri olohuoneeseen asti, mutta jo se vähäinen mitä Bradly kuuli kuulosti kauniimmalta kuin mikään muu koskaan aiemmin. ''Laulat kauniisti, tai siis laulasit jos laulasit kunnolla etkä vaan hyräilis'', Bradly totesi toiselle hetken epäröityään tuon palatessa olohuoneeseen. ''Laita se tuonne keittiöstä katottuna kauimmaiseen nurkkaan, ainut paikka missä valo ei heijastu ikkunoista telkkariin. Saan muuten tän pöydänkin ihan kohta valmiiks nii voidaan laittaa sekin samalla paikoilleen. Sit ei ois enää ku nuo irtotavarat ja telkkari, ja tuo yks nojatuoli, nii ja ainii, tää tv-taso, ei me ollakkaan vielä niin lähellä loppua ku luulin'', Bradly selitti toiselle naurahtaen kevyesti, nyökkäillen samalla Amyn selityksille.

''Ei tää niin vaikee oo miltä se ehkä näyttää, voin opettaa sut joskus kasaamaan huonekaluja jos haluut'', poika vastasi toiselle hymyillen, pudistellen sitten päätään vähätellen toisen puhuessa taas siitä suudelmasta. Se, mitä Amy siihen suudelmaan liittyen sanoi oli tosin kaikkea muuta mitä Bradly olisi toiselta odottanut hänen ollessa niin tavattoman ujo. Niinpä luonnollinen ja lähes vaistomainen reaktio oli epäuskoinen naurahdus, mitä seurasi se hetki kun poika tajusi Amyn olevan tosissaan, mikä sai pojan kulmakarvat kohoamaan aavistuksen.

''Kiitos, kai, tuota.. sullakin, mut eipä se mitään, välillä pitää olla vähän random'', Bradly jatkoi epämääräisesti hymähtäen jotain hymyyn viittaavaa huulillaan olkapäitään kohauttaen.

//Anteeks kauheesti! Mulla on kestämy vastailla kun kännykällä en oo oikeen viittinny kirjottaa ja vanha kone alko sanoo jo itteensä irti! Nyt on uusi kone! Oon tosi pahoillani ko on kestäny!

"ai? Laulaisinko vai? Enpä tiedä.." Amy naurahti pehmeällä äänellä ja nyökkäsi sitten Brandlyn sanoille. "okei. Sinne siis?" tyttö mutisi ja lähti siirtämään sohvaa pienesti kumarassa. Saatuaan sohvan paikalleen tyttö pyyhkäisi otsaansa pienesti. "tokihan mä haluaisin että sä opettaisit.. Ettei sun oikeesti tartteis kaikkea tehdä itse.." Amy sanoi ja istuutui varovasti Bradlyn vierelle tarkkaillen ohjeita kulmat kurtussa. "hhmmh..." hän mumisi itsekseen ja pudisti päätään pienesti. "en minä vain noista ohjeista saa mitään selvää.." hän sanoi ja katsoi Bradlyä.

Kun Amy kuuli Bradlyn sanat siitä että pitää välillä olla vähän random, tyttö hihitti pehmeällä suloisella äänellä. "tarviitko jossain muussa vielä apua mitä voisin tehdä?" Amy kysäisi kun halusi jotain tekemistä ettei vain istuskelisi paikallaan ja miettisi sitä suudelmaa.

//noniin, nyt on kirjotukset ohi ja voin taas vastailla, anteeks et on kestäny nii pitkään

Amyn pehmeä naurahdus sai Bradlyn kääntämään katseensa takaisin toiseen. ''Laulaisit, luota muhun'', tuo totesi toiselle nyökäten itsekin vastaukseksi toisen juuri ja juuri erotettavaan kysymykseen. ''Ei mua haittaa tehä kaikkee yksin, älä tunne mielipahaa siitä, pyydän'', Bradly totesi toiselle lämpimästi hymyillen, alkaen sitten selittämään toiselle kokoamisohjeiden symboleja ja ohjeita sormellaan pientä vihkosta osoitellen selitystensä tukena, hymähtäen sitten aavistuksen huvittuneena toisen hihitykselle.

''Jos vaikka toisit tuon lasipöydän tuohon sohvan eteen nii voitas sit laittaa kaikki koristeet paikoilleen yhessä, näyttääkö tää nyt siltä miltä pitäs?'' Bradly kysyi toiselta saatuaan pöydän koottua, sen sitten varovasti pystyyn nostaen nähdäkseen lopullisen tuloksen, mikä ainakin omasta mielestään oli juuri sellainen kuin pitikin olla.

Amy siirsi kuuliaisesti lasipöydän Bradlyn pyytämään paikkaan ja kuullessaan tuon sanat, hän kääntyi katsomaan pöytää, jonka poika nosti oikeinpäin ja hymyili. "Kyllä se minun mielestäni oikealta näyttää.." Tyttö totesi pehmeästi ja hymyili kädet rennosti puuskassa. Toppi päällä ajatus ei ole järkevin, jonka Amy itsekin tajusi, ja laski kätensä alas.

"Laitammeko nyt siis koristeet paikalleen? Tämä alkaa kyllä näyttää jo lähes asuttavalta paikalta." Tyttö kysyi, ja totesi samantien asiansa perään. Amyn huulille levisi pieni hymy, muistellessaan jälleen kerran pehmeää suudelmaa, joka saattoi jopa tuntua laittoman hyvältä.

"nyt olen kyllä ihan tyhmä mutta.. voisinko.. mitenkään nyt.. ööm.. äh.. unohda.." Amy mutisi sitten lopun punastuttuaan aivan totaalisesti. Hän käänsi päänsä ujoillen ja puri etusormensa kynttä pienesti. 'Oletpas sinä tyhmä.. Et sinä voi höpötellä mitään tuollaisia.. Ajattelisit vähän Amy..' Tyttö sätti itseään päässään. "anteeksi, olen ihan hölmö..." hän mumisi vielä ja katseli Bradlyn kokoamaa pöytää, kun ei kehdannut katsettaan noloudessaan nostaa.

//Anteeksi kovin että kesti. Pääsin äidille ja otin koneen mukaan, kun saan sen paremmin äidillä pöydälle joten kirjoittaminen on paljon helpompaa.

//eipä tuo mitään

Amyn pehmeä toteamus sai hymyn kohoamaan Bradlynkin huulille, pojan sitten siirtäessä kokoamansa pöydän sinne, minne sitä oli suunnitellut jo kokoamisvaiheessa. ''Nii mä meinasin, ei täältä mun mielestä ainakaan mitään muuta enää puutu ja oot kyllä ihan oikeessa, nyt tää näyttää jo oikeesti asuttavalta paikalta'', Bradly myötäili toista käydessään nyt ensimmäistä kertaa koko huoneen läpi katseellaan ajatuksen kanssa sitten huonekalujen löydettyä paikkansa.

Olohuone tosiaan näytti juuri niin hyvältä kuin Bradly oli toivonut sen näyttävän ja miltä se jo mielessään olikin näyttänyt, enää muutamia yksittäisiä kasveja ja olohuone olisi täydellinen, kaikkea sitä mitä Bradly olohuoneensa haluaisikin olevan. Oli ehkä itsekästä ajatella olohuoneen olevan juuri sitä mitä Bradly _itse_ halusi, mutta niin pitkään kuin Amy ei sanoisi mitään hänen ideoitaan vastaan, oletti Bradly olohuoneen miellyttävän Amyakin ja se riitti hänelle. Sitä paitsi, vielähän sisustusta voisi muuttaa mikäli Amy haluaisi tuoda oman mielipiteensä esille.

Bradlyn ajatukset tosin keskeytyivät Amyn mutinalle, joka ei näyttänyt johtavan lopulta minnekään, saaden Bradlyn kohottamaan kulmiaan kysyvästi. ''Kerro vaan, lupaan olla tuomitsematta sua'', Bradly vastasi toisen mutinalle rohkaisevasti hymyillen tytön taas punastuessa ja kääntäessä päänsä ujosti pois hänestä.

''Ei haittaa, anna nyt vaan olla, et sä oo hölmö'', Bradly vakuutteli toiselle.

Amy mietiskeli omasta mielestään todella pitkään kehtaisiko sanoa asiansa loppuun, minkä jo aloitti, vai jättäisikö vain yksinkertaisesti sanomatta. Tyttö ei osannut päättää, joten hän piti katseensa alaspäin suunnattuna, posket heloittaen sievän punertavina.

"ööm.." Tyttö ynähti hiljaa ja vilkaisi ikkunasta ulos. "m-mun mielestä tohon sopis joku semmonen.. vähän isompi huonekasvi, johonkin tohon ikkunan lähelle.." Amy sitten mumisi ja taisteli edelleen päänsä sisällä, koettaen päättää.

"kyllä mä aika hölmö olen.. se.. Mitä minä meinasin.. ööm.. sanoa.." tyttö sitten aloitti varovaisesti ja nosti katseensa ujosti Bradlyyn, katse viipyen hetken liian pitkään tuon huulissa. "..jos minä.. me.. minä.. en tiedä.. ööö.." tyttö änkytti muuttuen vain punaisemmaksi poskiltaan.
"tai siis.. Saanko.. voinko.. Ei tällaista voi kysellä.. Saanko.. suudella... sinua uudestaan..?" tytön ääni hiipui loppua kohden ujoksi muminaksi ja hän peitti kasvonsa kämmenillään inahtaen.